Olen toiminut somessa monella alustalla usean vuoden ajan... mutta kuluvan vuoden aikana olen ottanut tuntuvasti etäisyyttä pudottamalla pois paljon seurattavia, lakkauttamalla kokonaan yhden isohkon tilini. Some on tuntunut kodiltani, mutta se ei tunnu siltä enää. Se ei tunnu kodilta ollenkaan. Se tuntuu keinotekoiselta omalta maailmalta joka on ikäänkuin todellisen maailman rinnalla, ja se on yhtä todellinen kuin ns oikea maailma, mutta siinä korostuu inhimillisyyden ulkopinta. Enkä sano, ettei siinä ole syvyyttä yhtään. Itselläni on edelleen sometilejä. Tämäkin blogi voitanee katsoa osaksi ns sosiaalista mediaa.
Jotenkin kaiken ytimessä on enemmän huomio kuin aitous. Some on aina menneisyyttä. Jo jokainen sana saa merkityksensä menneisyyden kautta. Sinä voit ja sinusta syntyy kuva, hahmo, rooli, epähenkilö ns oma profiilisi, jota itse toteutat tai johon muut uskovat... ja haluat siihen heidän uskovan. Jotain todellista mitä muut uskovat sinun olevan. Olet patsas, hahmotelma ... olet oman kuvasi tai roolisi vanki.* Ja lopulta et ole. Sinä et ole minkään vanki. Olet vanki vain jos pyrit toteutamaan someprofiiliasi, vain jos näet jonain mitä sinun on toteutettavana. Elämään sen mukaan. Olemaan se.
Enkä sano että kaikki somen käyttävät olisivat sortuneet tähän, mutta ainakin itse hukuin jossain vaiheessa tähän. Sekoitin itseni siihen rooliin, jota en ole.
"You're not your Facebook status. You're not how many friends you have. You're not the smart phone you own. You're not the apps of your phone. You're not your fucking iPad. You're the all-planking, e-consuming crap of the world."
Tärkeää asiaa. Media on sinänsä toki hyvä asia, mutta sosiaalinen media on valunut arveluttavien asioiden joukkoon. Tähän väliin tulee mainosmedia ja brändinmittaukset. Mediaseuranta yrityksille on myös kummajainen. Toki on tärkeää että paikallinen kukkakauppias saa ansaitsemaansa näkyvyyttä. Mutta tuleeko brändäyksessä rajaa koskaan vastaan?
VastaaPoista