Rakkaus on leijonan murinaa

Katsoimme vaimon kanssa häätositeevee ohjelmaa. Ohjelmassa hääleikkinä kyseltiin kumpi puolisoista sitä-ja-tätä. Vaimon kanssa arvuuteltiin miten sopii meihin. Ohjelmassa kyseltiin kuka on perheen pää. Vaimo osoitti hetkeäkään epäröimättä minua. Häkellyin. Hän sanoi, että on aina kokenut niin. Häkellyin lisää... tai päätietokone sanoi:

"I do not compute."

Olen edelleenkin jotenkin hämmentynyt. Kyse ei ole missään määrin siitä ettemmekö kokisi/olisi tasa-arvoisia. Kyse ei ole missään määrin siitä ettemmekö seisoisi ihmisinä samalla viivalla. Kyse on jotenkin siitä vastuusta, joka minun on otettava kannettavakseni. Tiedän sisimmässäni, että se kuuluu minulle. Tiedän että olen ollut haluton sitä ottamaan. Tajusin vaimon minua osoittaessani, että kyse on jostain selviöstä, jonka hän on aina nähnyt ja tuntenut selvästi. Tajusin, että kyse on asenteesta(ni). Henkisestä asenteesta.

Vaimoni on aina nähnyt minussa jotain mikä on itselleni ollut vierasta. Hän on aina tunnistanut minussa ikäänkuin leijonan, kun itse olen kokenut itseni määkivänä lampaana. Mutta siis jo alusta asti hän on nähnyt minussa jotain semmoista mitä en ole nähnyt itsessän ja tunnistan sen ettei hän näe minussa minulle jotain vierasta vaan jotain mitä minussa on.

Kirjoitan tästä leijonasta ja lampaasta vielä.

Kiitos.

Garden Delights by Nicebleed